Vihdoin pääsen tiedän iloksenne kirjoittelemaan. Joensuun reisuua on jo melkein viikko takana, mutta ristiäiset söivät ison osan ajasta kun täällä oli remontti vielä kesken kun tultiin. Minustapa leivottiin vieläpä sylikummi ja tyttö sai kasteessa nimen Titta Hannele. Hannele kiertää suvussa, se on annettu jo äidilleni ja isosiskolleni. Hurjasti on kaikkea tapahtunut, ei oikein tiedä mistä alottaisi. :D Mies ja poika lähtevät huomenna kotiin, minä seuraan tytön kanssa loppukuusta perässä, kun saadaan autokyyti, niin ei tarvi sitten junassa kaikkia matkatavaroita kantaa. Huomenna menen isosiskolle yökylään, koska vahdin hänen tytärtään torstaina. 

Yhdet isot häätkin on koettu, kun miehen isosisko asteli alttarille. Oli kauniit häät ja enpä olisi uskonut että miehen siskosta saadaan leivottua niinkin tyylikäs leidi (osaatte varmaan kuvitella että kolmen veljen välissä ei kovin naiselliseksi kasveta...) kuin mitä hän hääpäivänään oli.

Pappa pääsi ristiäisiin, onhan tuossa hommaa, vanhentunut hirvittävästi sitten viime kesän, mutta mulle sanoinkuvaamattoman tärkeää että hänet vielä näen, ikävä sanoa, mutta papan kanssa jokainen kerta kun nähdään, voi olla viimeinen, sillä ei meilläkään ole enää mahdollisuutta matkustaa sodankylään, joten nämä tapaamiset on harventuneet, kerta vuodessa on jo saavutus. Surettaahan se, kun omasta papasta on varjo vain enää jäljellä, siis siihen verrattuna mitä pappa oli vielä silloin kun kaikki toimi. Mutta rakas hän on, vaikka sammakoita pääsee suusta ja työtä teettää, en pappaani pois antaisi, enkä mihinkään vaihtaisi.

Mutta tuo kummityttö, hän on oma tätin kultamuru, aina hymyilemässä enkä ole kyllä koko aikana kuullut kuin yhden isomman itkupotkuparun. Tuntuu että tuo pikkusiskokin on tullut paljon läheisemmäksi nyt kun on äitiyden makuun päässyt.

Mutta nämäpä tällä kertaa, voikaahan hyvin, katsellaan kuinka usein kerkeän nyt kirjoittelemaan, koitan mahdollisimman usein päästä. :)