Hihii, kuva on kameralla ja muokkauksella leikittelyä joskus viime vuodelta. :D Laitoin muuten vain, ei ole ihmeellisiä tarinoita kerrottavana. Paitsi että tykkään valokuvauksesta (ja siksi risookin yli kaiken tuo maailman huonoin kamera....) ja kuvien muokkauksesta. :D
Tänään on ollut oikea itkupotku-päivä. Tai yhtään en ole itkenyt, mutta mieli tekisi. On vain niin ärsyttävä päivä, heräsin huonolla tuulella, ja miehenkään kanssa ei nyt tänään kemiat toimi, on vissiin herra itsekkin herännyt huonolla tuulella.
Joskus tekisi vain mieli lyhistyä lattialle ja heittää hanskat tiskiin. Minullahan on päällisin puolin kaikki hyvin, ihana mies, kaksi suloista lasta, pari hyvää kaveria ja oma perhe kutakuinkin koossa. Sisäpuolella silti kiehuu. Leipominen ei ole innostanut moneen päivään, vaikka olenkin ihan vain tavan takia leiponut pullaa ja leipää...tuntuu vain siltä että omat taidot ei riitä mihinkään, joten miksi siis yrittää?? Tuntuu ettei mistään tule taas yhtään mitään. Pääkin on ihan sekava, välillä harmittelen tehtyjä asioita, kuten koulun päättymistä, perustelen asioita taloudelliselta kannalta ja sitten kuitenkin herään todellisuuteen ja huomaan etten olisi kuitenkaan mitään voinut rikkinäisellä selällä tehdä.
Mummoakin on taas niin pirun ikävä. Joulun jälkeen en ole kynttilää ulkolyhdyssä polttanut, mutta tänään taidan sen taas laittaa palamaan. Askel on vieläkin niin kovin raskas mummoa ajatellessa. Voi miksi, miksi tässä piti käydä näin? Kun olisi annettu vielä edes vuosi. Ei se surua olisi miksikään muuttanut, mutta syyllisyyden kanssa eläminen on aika musertavaa. Päässä pyörii uudestaan ja uudestaan, kuinka pappa Emmiä katsoessaan sanoi: Mummokin se niin kovasti odotti. Tiedän että odotti, tiedän, että petin luottamuksen. Tiedän etten ajatellut, tiedän että olin niin kovin typerä.
Ja minä joudun elämään tämän kanssa koko loppu ikäni.
Välillä tuntuu ettei ole ketään, jolle puhua. Mieskään ei ole ikinä menettänyt läheistä ihmistä. Tai on, isomummonsa, mutta he eivät olleet tekemisissä, eikä mies kuulemma edes ko. henkilöstä välittänyt.
Tuntuu että olen erillään muusta maailmasta, niin kovin yksin itseni kanssa.
Kukaan muu ei tunne minun ajatuksiani, kuin minä itse. Minua kai pidetään aika jääräpäisenä, laiskanakin ihmisenä. Tosiasia on, että minä olen jumissa. On kuin sadat rautakahleet pitäisivät minua paikallani, enkä pääse eteenpäin vaikka kuinka haluaisin.
Alan itse uskoa että olen epäonnistunut ihminen. Ei minun seuraani kukaan tahdo, ei minua tahdota kuunnella. Olen ei-toivottu. En sovi mihinkään, ainoa turvallinen paikkani on koti. Oman miehen lämpöinen syli, omien lasten suloiset äänet. Muualle minua ei tahdota.
Ja uskokaa pois, minä olen yrittänyt. Mutta hylkiöllä ei ole tässä maailmassa sijaa.
********************************************************''
Taisi mennä aika sekavaksi. No, ens kerralla taas järkevämpää "vahvempaa ja aikuisempaa" juttua...potkin nyt vain tämän emoilijan itsestäni suolle.
Kommentit