Viimeyönä säpsähdin kahdesti painajaisuniin. Näin painajaisia mummoni hautajaisista. Toisen kerran jälkeen tuntui jo, etten uskalla nukkua enään, mutta jossain vaiheessa uni vei voiton minusta. Loppuyön nukuin hyvin. Mies sanoi, ettei saisi ajatella, minä taas olen sitä mieltä että se tekee vain hyvää, se on asian käsittelyä ja edistää surutyötä.

Olen myös ajatellut paljon noita kondiittorin hommia. Tosiasiahan se on että vielä se hiukan harmittaa, ettei minusta kondiittoria tullut, ja olen paljon miettinyt sitä, että voisinko kuitenkin joskus elämässäni tehdä jotain siihen alaan liittyen. En tiedä vielä mitä, mutta olen vain ajatellut, olisikohan siihen joskus vielä mahdollisuus. Joskus tuntuu ettei minun unelmistani tule koskaan mitään. Joskus taas olen ihan voitonvarma, että joskus vielä... Kunpa tuo selkä vahvistuisi painonpudotuksen myötä, sitten voisin ajatella asioita uudelleen.

Mutta joo, äiti tulee kohta töistä, joten taidan alkaa kahvinkeittoon. :)