Kaippa tämän voi jo tänne laittaa kun ei näytä ottavan tulta allensa. Pitkään olen miettinyt sokerimassakoristeiden valmistusta ja myyntiä tässä kotiäitiyden ohella, ja olen viimeaikoina olen ottanut selvää mm. siitä, millaisissa tiloissa saisin tällaista hommaa tehdä. Eviralta tuli postia, jossa kerroottiin että mikäli koristeessa ei ole syömisvaaraa, eli asiakkaille annetaan tiedoksi ettei koriste ole tarkoitettu syötäväksi, olisi minulla vain ilmoitusvelvollisuus elintarvikevirastoon tästä hommasta. Kehotettiin silti myös ottamaan oman kunnan elintarvikeviranomaisiin yhteyttä. Joten ei muuta kuin sähköpostia kirjoittamaan.

Tänään tuli vastus, jossa mahdollisimman ympäripyöreästi sanottiin, että ilman erillisiä keittiötiloja käsienpesupisteineen ja siivouskomeroineen ei tämä homma ilmeisesti ole mahdollista. Olen vielä pyytänyt eräältä blogiystävältäni, että jos hän katsoisi vielä viestin läpi selventääkseen hieman, mutta mieskin sitä katsoi ja oli sillä kannalla ettei tällainen tule onnistumaan. Siispä taas yksi unelma roskakoriin, minulla kun ei ole mahdollista tuollaisia tiloja hankkia. Jos olisi, olisin jo ajat sitten ne hommannut, ja aloittanut myös kakkubisneksen, kun on tuo hygienipassikin suoritettu.

Siis sepä siitä.

Vaikka tämä voi kuulostaa kamalalta itsesäälissä rypemiseltä, totean että välillä tuntuu siltä, ettei minua ole luotu kuin epäonnistumaan. Näyttää edellinen painajaisvuosi saavan jatkoa jo heti alkuvuodesta.

Ja miksikö oma yritys? Minä olen sen verran kovapäinen, ettei minua ole helppo pitää työntekijänä. Kaipaan vapautta, ja sitä en koe saavani jos joku muu kertoo minulle milloin saan tehdä mitäkin, ja olla missäkin. Tiedän että se kuulostaa todella pikkukakaramaiselta, mutta tällainen minä vain olen, minä olen itse itseni jo hyväksynyt tällaisena. Lisäksi en halua tuottaa pettymystä kenellekkään. Jos joku saa kärsiä minun omista teoistani, se olkoon sitten minä itse, ei kaikki vierelläni hyvää työtä tekevät, eikä yritykset. Paljon helpompi on vastata itselleen, jos töppää, ei kokonaiselle työyhteisölle.

Mutta, näyttää siltä että painajainen jatkuu. Jatkukoot, jos persuksilleen menee niin sitten menee. Taidan samantien ruveta tupakkalakkoon (juu, taas.) kun olo on muutenkin kuin jyrän alle jääneellä.

Ja vaikka nyt jollakin olisikin nokankoputtamista asiaan, tai pilakallisia kommentteja takaraivossaan, niin niitä ei täällä kaivata.