sunnuntai, 13. huhtikuu 2008
Onpas virkeä olo
Tuntuu siltä että kyllä elämä alkaa pikkuhiljaa kantaa, mummon suhteen suurin surutyö on tehty, muistotaulu roikkuu keittiön seinässä (laitoin keittiöön koska siellä vietän 70% päivästä) eikä olo ole enää ahdistunut, suurin ikäväkin helpottaa, vain silloin on aika haikeaa kun muistaa joitain tiettyjä juttuja, äänen, tuoksun, tai jonkin oikein rakkaan muiston.
Lapsilukumme suhteen mieli vaihtelee, podin vauvakuumetta pitkään, kunnes aloin miettimään, että kahden vuoden päästä oma pikkumieheni menee esikouluun. Lapset kasvaa, jaksanko alkaa kaiken alusta vai nautinko näiden jo olemassa olevien lasteni kasvusta ja kehityksestä ihan täysillä. Tällähetkellä tuo jälkimmäinen alkaa olla vahvemmilla, mutta hei, ei elämästä tiedä, nyt voi tuntua tältä, vuoden päästä jo joltain eriltä. Sen verran olen päättänyt että vauvakuumeelle en anna periksi vielä aikoihin, vaikka se uudestaan iskisikin.
Paino junnaa tällähetkellä paikoillaan, mutten anna sen lannistaa, tiedän sen olevan normaalia, mutta lähtee taas pian laskuun, sillä en tee mitään väärin, syön oikein ja liikun, herkutellutkaan en ole muuten kuin laittamalla välillä teehen makeutusaineen sijasta hieman sokeria. Tiedän tuon kuulostavan rankalta, mutta sitten kun kunto kasvaa ja teen pidempiä lenkkejä, sallin itselleni kerran viikkoon hieman herkutteluakin. Homma toimii, se on jo todettu, eikä tämä ole edes vaikeaa, päinvastoin, voin paremmin, tämä on kivaa. :)
Kommentit