Koko päivän olen ollut todella unelias, ramasee vieläkin ihan tajuttomasti. Siinä samalla on kuitenkin tullut taas pyöräytettyä pellillinen sämpylöitä, siivottua ja oltua muksujen kanssa...aika hyvä saldo noin oloon nähden. Sain sokerimassakehdonkin koottua, nyt se odottaa tuolla että kuivaa kunnolla, huomenna päivitän sen blogiin, ja jos kuva on onnistuneet, niin tuleepa sinne ohjekkin. Jonkinlaiset kaavat ajattelin väkertää siihen, niin olisi niilläkin, joilla muuten on jauhopeukalo keskellä kämmentä, mahdollisuus tuo tehdä. Periaatteessa kehdon rakentaminen ei ollut piparkakkutalon tekoa kummoisempaa.

Olen alkanut rajoittamaan netin käyttöä itseltäni jonkin verran. Puolta tuntia pidempään ei koneella lojuta (vaikka olisi vapaa-aikaa) ja maksimissaan neljä kertaa vuorokauden aikana, eli siis 2h/vrk, viikonloput olen pyhittänyt SLY:n osalta vapaaksi. Olen myös miehelle esittänyt hentoisen toivomuksen ettei koneella enää lojuttaisi entiseen malliin, tehtäisiin yhdessäkin jotain. :)

Askartelut on siinä mielessä ihan jäissä, että joku on syönyt mun viivottimen! Argh, miten ahdistavaa kun intoa olisi tehdä mutta viivotin on kateissa. Blaah. Ja se on vielä upo-uusi, kerrankäytetty. Kyynel.

Siivosin eilen askartelulaatikkonikin (halvatun iso arkku + työkalupakki) ja kaikkea turhaa sinne oli taas eksynyt, pitänee olla tunkematta sinne kaikkea millä ei ole kummempaa tarkotusta. Mutta uusi tarvikkeita tahtoisin ^^ Papereita, papereita, papereita, 3D-kuvia (niin siis minähän EN tilannut viimekuussa varmaan kahtakymmentä arkkia....), kiiltokuvia, ja yksi ihana olisi leimasimet mutta nissä sitten on taas tuo hintapuoli melko korkealla, minä kun olen oppinut jo niiiiiiiin pihiksi.

Mutta joo, alkaa tuo puolen tunnin raja tulla taas vastaan, joten huomiseen!