..eli siis jotakin turhaa höpinaa ;)

Ruokavaliosta on tullut lipsuttua yhden jos toisenkin kerran. Pitänee alkaa syömään puuroa aamuisin ettei mene ihan pipariksi koko homma...mutta jotain positiivitskin sentään, ostin tänään kokoa pienemmät housut kuin normaalisti, ja ne ihan totta meni jalkaan. :) Tavoite on että kuukauden päästä ne olisi hitusen väljemmät. Jotenkin ei vain ole napannut lähteä uloskaan, tänne on tullut lunta. Pyh.

En tiedä mistähän päin nyt tuulee, muttei ole oikein jaksanut olla energinen eikä iloinen. No, siivottiin me koko kämppä pesuhuonetta myöten tänään, mutta sitä ei lasketa, pakkohan sekin on säännöllisesti tehdä. Jotenkin on vain niin pirun yksinäinen olo, mummokin on taas pyörinyt paljon mielessä. Kun saisi kertoa että on vieläkin kova ikävä. Kevätkesällä saadaan mummolle hautakivi asennettua, saatan lähteä sille reissulle ihan yksin mukaan (me kuljetetaan kivi joensuusta sodankylään), jättää miehen ja muksut tänne. Tai en tiedä, nyt juuri ei kiinnosta matkustelukaan.

Mietin kovasti että pitäisikö nyt keväällä hakea taas kouluun. En kuitenkaan usko että sillä on väliä, selkä on huono kun selkä on huono. Saisin vain maailmata taas turpaani ja olisi taas yksi hyvä syy olla allapäin. Mutta toisaalta mikään muukaan ei kiinnosta. Tilauksiakaan ei ole kuulunut pitkiin aikoihin, alan jo uskoa että olen oikeasti aika surkea tässä kakkuhommassa. :/

Aika paljon olen miettinyt sitäkin että miksi mulla tuppaa aina jäämään asiat kesken. Osa johtuu puhtaasti laiskuudesta, olohuoneen matto on odottanut pesua kuukausitolkulla tuolla kaapissa, jouluverhot on vieläkin ikkunassa ja vaatekaappi on ollut jo monta viikkoa sekaisin. Ja painonpudotuskin on kyllä ihan itsestä kiinni.

Ja osa on kai sitten sitä huonoa tuuria -kuten tuo koulu.

Ei, en haikaile takaisin selkäkipujen rasittavaan maailmaan. En vaikka tiedän etten koe ikinä samanlaista luokkahenkeä kuin tuolla, en vaikka kaipaan sitä porukkaa jolla käytiin kahvilla tai muuten vain pyörittiin. Koulun lopettaminen oli kipujen kannalta niin suuri helpotus, ei enää jokapäiväisiä särkyjä. Mutta risoo vain, en tiedä miksi, ajatus siitä ettei tämäkään asia, se ainoa juttu johon mulla oli sisäinen palo, onnistunut.

En tiedä haluaisinko ikinä vääntää mitään peruskermakakkuja kuumassa leipomossa, mutta olihan se kiva kun olis taitoa. Ärsyttää ladata kakkukuvia koneelle, joista jokainen on toista surkeampi yritys yltää edes jollekkin tasolle.

Äh, kai mie nyt lähden tupakalle ja sitten nukkuun pois tätä itsesääliäni. Parempaa huomenta teille kaikille!