Eipä ole tämä päivä sen kummosempi kuin eilinenkään. Ystäväni piti tulla poikansa kanssa meille yökylään mutta poika olikin tullut kipeäksi.

Lisäksi sain sähköpostia eräästä paikasta josta kysyin toteutumattomaan unelmaani liittyen tietoja, ja sain tietää että unelmani pysyy kans toteuttamattomana, enkä voi asialle yhtään mitään.

On kolme asiaa joissa koen olevani suhteellisen hyvä: Marsipaani- ja sokerimassakoristeiden teko, äitiys ja laulaminen. Ensimmäinen kosahti, toisella ei tienata ja kolmas on pikkutytön päiväuni. Pyh, pyh ja pyh. Ja vielä iso Pöh päälle.

Kakkubloginkin kohtalo mietityttää, älkää nyt käsittäkö väärin, rakastan tätä hommaa ja bloggailua, ne ovat henkireikiäni ja rakkaita harrastuksiani, mutten toisaalta tiedä haluanko enää kääntää veistä haavassa, vai pakkaanko jauhot lopullisesti kaappiin ja lopetan koko turhan touhun. Turhaahan se on, kun ei nämä unelmat toteudu, kun pääsen yhden askeleen eteenpäin, otankin yhtäkkiä kaksi taakse. Ei noilta harvoilta kavereilta ja sukulaisiltakaan niin paljon tilauksia tule että kaikki ne kakut menisi hyötykäyttöön. Ei tämä nyt tuskaa tuota, mutta kun itsellä on sellainen olo että mikään ei onnistu, ja nuo unelmatkin vain kaatuu toinen toistensa perässä, niin alkaa miettimään että missä koko jutun pointti on? Nojoo, pitänee miettiä, saattaahan tää tästä vielä iloksi muuttua.