Lapsilla tulee väistämättä ikäkausia, jolloin he eivät halua, viitsi tai osaa totella. Emmillä on nyt joko en halua tai en osaa -vaihe. En tiedä kumman puolelle kallistuisin, kun EI ei kertakaikkiaan tehoa, ei nätisti sanottuna, ei kovemmallakaan äänenpainolla. Neiti kiipeilee pöydille, tietokoneemme eteen rakentaman "aidan" yli, tv-videotasolle, tiskipöydälle...tuoli on kätevä keksintö, tarpeeksi kevyt lapsen siirtää, tarpeeksi korkea jotta siitä pääsee kiipeämään paikkoihin, jotka ovat tavoittamattomissa. Stereot ja tv saavat kyytiä pikkuneidin päästessä niitä räpeltämään, vessanpöntössä ui kaikkea legopalikoista leikkiautoihin, ja olen kiitellyt mielessäni itseäni päätöksestä olla hankkimatta enempää kuin yhden viherkasvin. Ja johdot, pistorasiat, en halua edes ajatella.

Ja kun kieltää, on hirveän mukavaa tehdä sama uudestaan, heti kun äidin silmä välttää. Vakavasti olen jo harkinnut ovenkahvojen nostamista neidin ulottumattomiin, mutta toisaalta, jos lasta suojelee kaikelta kielletyltä, osaako lapsi sitten vieraiden tykönäkään käyttäytyä odotusten mukaisesti.

Toisaalta emmi kasvaa kokoajan, puoli vuotta kun kestetään, niin ehkä neiti on sen verran oppinut, ettei pistorasioissa ole mitään mielenkiintoista ja että kuuma tiskivesi voi aiheuttaa kipua.

Joskus tämä väsyttää, kertakaikkiaan väsyttää, mutta onneksi lapsilla on se ihmeellinen kyky huomata äidin paha olo, ja juuri silloin kiivetään syliin äitiä halimaan, tai väläytetään se jumalattoman kaunis hymy, ja sitten äiti onkin jo melkein unohtanut miksi suututti.

Monesti olen kismitellyt pojan jatkuvaa uhmaikää, mutta ajatellaampas positiivisesti -ainakaan Max ei tunge kaikkea mahdollista suuhunsa, ei kaivele roskapussia, ei vie kenkiä mihin sattuu ja ennenkaikkea ei kiipeile pitkin kirjahyllyä kuin pieni apina.

Voisinhan tietenkin juosta tytön perässä kokoajan, mutta opin jo Maxin ollessa tässä ihanassa iässä, että lapsi oppii aikanaan. Ja ennenkaikkea, oma jaksaminen kantaa suhtkoht rauhallisena lasten nukkumaanmenoaikaan asti, ja sitten voikin nollata päivän, ja olla taas se ihana, hymyilevä, pullantuoksuinen äiti, heti aamulla.