Näin äidin luona ollessa oman perheen, oman suvun merkitys vain korostuu. Olenkin teille kertonut, kuinka hyvä minulla on olla äitini kanssa. Mutta onhan minulla muukin perheeni. Minulla on kaksi kokonaista puolisiskoa. Siksi kokonaisia, vaikka puolikkaista ovatkin, että olemme viettäneet koko elämämme yhdessä, ja kasvaneet yhteen. Sitten on Pappa, sekä tuolla jossain pilvenreunalla istuva mummoni. Siinä on minun perheeni.

Isäni puoli on sen sijaan epäselvä. Isä ja äiti menivät naimisiin samana päivänä kun minut kastettiin, muistaakseni 14.9.1987. Isä meni jossain vaiheessa armejaan ja löysi sieltä uuden naisen. Äiti ja isä erosivat, enkä ole tainnut nähdä isää sen jälkeen. Minulla on ainakin yksi pikkuvelipuoli, jonka nimeä tai ikää en tiedä, enkä ole myöskään häntä tavannut. Isäni ja hänen äitinsä ovat myös eronneet, mutta en tiedä pitävtkö yhteyksiä. Minun kohdallani ei ole vissiin kiinnostanut, tai tiedä mikä on syynä.

Sain tietää pikkuvelipuolestani nyt täällä äidin luona ollessani. Kyllä olen aina tiennyt, että minulla varmaankin on pikkusisaruksia jossakin. Silti edes yhdestä varmuus teki asiasta konkreettisemman. Olen aina halunnut pikkuveljen. En tiedä miksi, ehkä siksi kun meitä tyttöjä on jo kolme. No, pikkuveljelle vain kaikkea hyvää sinne jonnekkin.

Mitä isään tulee, olen aina sanonut, että olen antanut anteeksi, kunhan hän on itse onnellinen valitsemallaan tiellä. Mutta kuten kaikilla lapsilla, jonka on edes toinen vanhempi on hylännyt, mielessä on aina se kysymys, miksi. Avioerolapsena sinäänsä olisi vielä ollut mielenrauha, mutta kun toista ei hänen omasta tahdostaan tunne, jää ajattelemaan, mikä meidät erotti? Äitini sanoi, ettei isä lähettänyt enää edes syntymäpäivä- tai joululahjaa, ei edes korttia, kun tämä pikkuvelipuoleni syntyi. Korvattiinko minut? Eikö uuden vauvan tulon myötä jäänyt enää tilaa esikoiselle, omalle tyttärelle?

En tiedä, onko tämä miehillä ihan eri juttu, mutta itse äitinä en voisi kuvitellakkaan hylkääväni lapsiani. Ei lapset ole kertakäyttötavaraa, jonka voi heittää pois, kun saa uuden? Kuka ajattelee niin? Ja miksi?? Ja mikä vika minussa oli kun minä en kelvannut?

No, onneksi minulla on ihana äiti, ja ihanat siskot. Kaikilla ei ole.