Tein siis itselleni sivupohjan Linnunradan ykkösosan pohjaa noudattaen. Ykkösosaa voi muuten vielä käydä lukemassa täällä.

Kaikki kommentointi kuitenkin tälle puolelle, sillä minulla ei ole tunnuksia tuonne ykkösosaan.

Olo on nyt ihan ok. Eilinen oli ihan hemmetin vaikea, kaupassa käydessäkin meinasi itku tulla. Tunsin itseni petetyksi ja oikeastaan aika arvottomaksikkin. Tuntui että yksi takapakki vielä lisää, ja minä romahdan.

Nyt olo on vieläkin todella hämmentynyt, vähän ulkopuolinen maailmasta. Mutta vahvempi. Vieläkään en osaa sanoa, osaanko enää suhtautua asioihin niin iloisesti kuin aiemmin. Uskallanko mennä katsomaan vauvaa sairaalaan, vai tuoko se liikaa tunteita pintaan. Kummius oli unelmieni täyttymys. En päässyt edes siskontyttöni kummiksi, ja olin ihan satavarma, ettei minusta ikinä mitään kummia tule. Sitten yhden kerran kun se sattui kohdalle, se vietiinkin pois, ja vielä niin pitkän ajan jälkeen että rooli oli minussa jo kiinni. En ole vihainen ystävälleni, en enää, mutta suoraansanoen en olisi ikinä uskonut että hän tekee minulle näin. Luottamus meni, juuri kun se oli rakennettu.

Ei kai vain pitäisi luottaa ihmisiin. Enkä varmaan enää luotakkaan, halusin tai en.

Kova koitos on vielä edessä. Pitäisi antaa itselle tilaa surra, mutten silti tahdo ystäväni luulevan etten enää halua nähdä häntä. Tästä syntyy niin paljon hämmennystä. En minä halua esittää iloista ja vahvaa jos en sitä ole.

Kai minun täytyy vain toivoa ymmärrystä. Vaikka tätä kestäisi vielä pitkäänkin. Minulla vain pyörii päässä, mitä menetin.