Ostin puhelimen jossa on radio. Ja rakastuin. Puhelimessa ei ole kameraa, ei ylimääräisiä nippeleitä ja nappeleita, sillä soittaa ja tekstaa, tarvittaessa vähän pelaa. Mutta siinä on sikakätevä radio. Ja hyvin kuuluu. <3 Musiikin suurkuluttajana tein nappiostoksen. Sitäpaitsi nyt ei tarvi miettiä mp3 -soittimia tai kannettavaa cd-soitinta, kun radio kulkee puhelimessa mukana. Hintakin oli ihan naurettavan halpa, alle viidenkympin mentiin. :)

Edellinen puhelimeni on minulla yhä. Se saa jäädä varapuhelimeksi. Olen jo pitkään kaivannut ihan peruspuhelinta. Ne yleensä kestääkin paljon paremmin. Tuon edellisen akku meinasi jo alkaa temppuilemaan, aina tyhjänä. Lisäksi se oli kömpelö. Iso.

Miksi niihin nykyään tungetaankin niin paljon kaikkea turhaa. Jo edellistä puhelintani ostaessani myyjä kettuili että meinasin jo valmiiksi museomallin ostaa. Vaikka tuo malli oli siinä vaiheessa vuoden-kaksi vanha. Miksi minä tarvitsisin uusinta uutta, kun vanhemmallakin tekstaa ja soittaa. Radio on kyllä ylimääräistä, mutta se säästää minulta useamman euron, kun en osta mp3-soitinta ja tuhlaa omaisuutta biiseihin.

Olen muuten useampana päivänä miettinyt, taidan olla ysärityttö. Ok, vaatemuodista ei kannata edes mainita, mutta vanhat hyvät kappaleet on palanneet mieleeni rakkaina. Solid base, e-type, leevarit... noiden kanssa sitä on kasvettu, silloin joskus. Sitäpaitsi silloin lapset oli lapsia, ja aikuiset aikuisia. Surullisena seuraan, kun kymmenvuotiaille tytöille on jo maailmanloppu jos paita ei ole sitä viimeistä huutoa...meille oli aivan sama, pääasia että oli ne kaverit, ja pidettiin hauskaa.

Muuten...kellohame on alkanut riivaamaan minua tosissaan. Tahtoo.