Mies kattelee ameriikkalaista jalkapalloa telkkarista, ja minähän en tietenkään saa unta, vaikka univelat painaa ja silmät on ihan ristissä. Joten höpötelläänpäs nyt niitä näitä.

Mulla on ollu jo hyvän aikaa ihan tajuttoman kylmä. Useampana iltana olen kaivatunut sohvalle peiton alle villasukat jaloissa, palelen jostain syystä ihan mielettömän herkästi. :D
Tuntuis kulkevan käsi kädessä tämän univelan kanssa...tyhmä minäkin kun en malta mennä nukkumaan. PÖH!

Minulla piti olla babyshowerit tiedossa ensi viikolle. Eipäs olekkaan, tuleva äiti kun ilmoitti ettei ehdi juhlimaan. Onneksi en kerennyt vielä muuta tekemään kuin neljä Maze bookia "kutsuiksi" kavereille. Olen nyt päättänyt suunnata kaiken energian siskoni raskauteen ja hyvinvointiin, vaikka tiedänkin ettei minusta siihenkään suuntaan kummia tule (tämä on ihan itsestäänselvyys, en usko että ikinä olisin kummi kummankaan sisareni lapsille), mutta ompahan ainakin siskon lapsi, se side ei ikinä katkea <3 Terveisiä vain isosiskon tytölle sinne pohjoiseen. ;) Välillä on vieläkin harmittanut tuo ohi mennyt kummihomma, mutta alan nyt pikkuhiljaa vieroittamaan itseäni koko jutusta, jos minua ei tarvita niin minua ei tarvita, on monta muutakin asiaa mihin minua ei yleensä kenenkään suunnalla huolita/tarvita, enkä minä niistä kitise. Kyllä nämä asiat potkasevat ihmisiä takalistoon ilman minuakin. Varmasti.

Mutta tästä nyt kuitenkin päästään siihen kysymykseen, että mistä niin moni ihminen repii niin monia sydänystäviä. Minä kun olen koko pienen ikäni etsinyt, ja yksikään ei ole vastaan kävellyt. Olen saattanut luulla niin tuttavuutemme alkutaipaleilla, mutta loppujen lopuksi kaikki on mennyt plörinsäksi, joku asia on rikkoutunut. Ensin ajattelin, olenko juuri niin hirveä ystävä että ei minulle annettuja lupauksia, oli ne sitten kahville lähtöjä tai isompia elämän asioita, kannata pitää. Sitten aloin ajattelemaan. En hauku ystäviäni. Saatan kirota tiettyjen temppujen jälkeen parikin päivää miehelle tai peilille tai vaikka vaatekaapille, mutta ikinä, IKINÄ, en ole syyllistynyt huoritteluun, ikävien asioiden toivomiseen tai muuhun panetteluun. Saatan kyllä sanoa että minua ärsyttää, kun tuo ihminen tekee näin, mutta muistini mukaan olen myös aina sanonut ymmärtäväni. Olen ollut ystävieni tukena perheriidoissa, avioerossa, läheisten kuollessa tai elämän muuten potkiessa päähän. Olen avannut oveni, joka kerta, jos on tarve ollut, minun sohvani on ystävieni sohva. Minun kotini on ystävieni turvapaikka.
En ehkä ole ulkonäöltäni "in" (ja minusta tämän ikäisten ei kuuluisi tuollaisesta edes välittää!), huumorintajuni on melko outo, minulla on kohtalaisen kova ääni, ja en arastele puhua ystävieni kesken asioista, koskipa se sitten lapsen kakkavaippoja tai kuka-on-nyt-kenenkin-kanssa-juttuja. Itseasiassa olen loppujen lopuksi äärettömän pitkäpinnainen ihminen, miehenikin bestman leikillään "haukkuu" minut tavatessamme (tiedän ettei ko. jutut ole totta, mutten myöskään ymmärrä miksi sitä samaa vitsiä pitää jatkaa joka kerta) ja silti pystyn istumaan hänen kanssaan kahvilla ja heittämään herjaa.
Ja jotta juttu menisi ihan itsekehuksi, tiedän myös olevani hyväsydäminen. Minua raastaa lapsen huono olo, minua raastaa jos ystäväni voi huonosti. Minä olen luvannut soittaa minulle vaikka keskellä yötä, jos hätä on, minulta saa yösijan ja lämpimän ruan.

Mutta miten ihmiset kehtaavat ajatella, että vaikken pyydä vastapalveluksia, en rahaa ruasta, etten vaatisi heiltä heidän ystävyyttään? Siltä minusta nyt tuntuu, että minua käytetään sopivassa määrin hyväksi, ja kun apu on saatu, hylätään kuin kapinen rakki. Siksi olenkin pitänyt suurimman osan "ystävyyssuhteistani" jäähylle. Yli kuukauteen en ole soittanut, en käynyt kylässä. Emmin kummin tapasin viimeisen kerran hyvissä ajoin ennen joulua. Jos ei itse ala pitämään tyttöön yhteyttä, saa minun puolestani olla, kaksi vuotta yksipuolista ystävyyttä riittää minulle.

Muutaman kanssa vielä harkitsen, mitä teen. Ajattelen asian niin, että kun suljen yhden ihmisen elämästäni, avaan oven toiselle, joka saa itse omilla teoillaan päättää, astuuko hän siitä sisään. Minä olen kyllästynyt olemaan heittopussi. Yritän kuitenkin olla tuottamatta mielipahaa, annan välien viilentyä pikkuhiljaa, en halua enkä jaksa riidellä...

*********************************************************

Tällaisia ajatuksia tänään, nyt nukkumaan. Öitä.