Viikon verran on eletty niukkaakin niukemmin, lapset ovat syöneet tyytyväisinä lähestulkoon kaiken mitä eteen on kannettu, mutta me aikuiset ollaan sitten pihistelty annoskoossa ja välipaloissa oikein urakalla...ja tänään tilin tullessa palkittiin itsemme kestävyydestä ja syötiinkin sitten tortilloja.

Tortillat on siinä eri kumma ruoka, että sinne lettusten väliin voi laittaa oikeastaan melkein mitä tahansa, ehkä nyt lirmukastiketta en sinne vääntäisi, mutta muuten kaiken aasta ööhön. Nytkin väliin meni jämäruoaksi jäänyttä riisiä ja vihanneksia, sekä tietenkin laihduttajan pahinta vihollista -pekonia. No, sallittakoot, on viimeviikon syömiset jääneet niin vähille.

Kyllä tähän oppii, ja varmaan tulisi pieni valinnanvaikeus jos nyt yhtäkkiä tulot kasvais niin että olisi joku 600e kuukaudessa ruokaan. (Nyt siis heilutaan jossain 300-400e:n budjetissa, josta pitää ostaa myös shamppoot, vaipat yms...)

Ensimmäiset puoli vuotta "omalla elämisellä" oli vaikeaa, oli tottunut kunnon salaatteihin kastikkeineen ruan kanssa, ja itse ruoka ei läheskään aina ollut tarjousjauhelihaa eri muodoissa. Nyt on oppinut kääntämään oman huomion pois tuollaisista, ja tekemään kaapista löytyvistä aineksista kaikenlaista. Viimeviikolla syötiin kolme kattilallista vispipuuroa ja joka päivä pellillinen leipää. Opin vihdoin tekemään hyvää sämpylää ;) Plus sitten tietenkin pääruuat, vaikkei siinä jauhelihassa ja kalapuikoissa mitään kovin herkullista olekkaan. Esim. juuri tuo vispipuuro voi runsaalla maullaan pyyhkiä pahan mielen pois ja pelastaa koko päivän -ja vielä seuraavankin. Lisäksi, vaikka netti aika turha kuluerä onkin, tämä tiedon valtatie piristää huomattavasti. :)

Tarkoituksenani ei ole tällä kirjoituksella valittaa kurjuutta, vaan päinvastoin purkaa viime viikolla kertyneitä ajatuksia, sitä kuinka vaikeimmastakin päivästä selviää. Ja kun ympärillä on rakastava perhe ja jokapäiväisiä hymyn aiheita, menee läpi vaikka harmaan kiven. :)