Nyt uskallan jo tämän tännekkin laittaa kun tiedän kuinka pitkällä tässä ollaan. Musta tulee taas täti <3<3<3<3<3<3 Pikkusisko-rakas saa vauvan. :D Ihan huippuhienoa!!
(Saatte arvata kenen vauvakuume vain pahenee tämän myötä... :D )

Miehellä on soittotreenit, joten lojun lasten kanssa taas muutaman tunnin. Tai pitäisi taas siivoilla, mutta viimeyön 4h yöunet tuntuu selässä ja jaloissa mukavasti, joten saa nähdä tuleeko tästä tänään vielä mitään.

Leivontablogi on taas jäätynyt, koitan jaksaa illalla värkkää jotain pikeeristä ja laittaa ne sitten näytille. Olen vain ollut niin väsynyt, alakuloinen ja jotenkin haluton, ettei ole mikään oikein kiinnostanut. Tai leipää nyt on tullut leivottua melkein joka päivä pieni satsi, mutta siihen se sitten on jäänytkin. Sokerimassakehto vauvoineenkin on odottanut viimeistelyä. Kyse ei ole siitä, ettenkö tahtoisi, tässä huushollissa on vain melkein mahdotonta paneutua omiin juttuihin, ja kun ilta koittaa ja muksut nukkuu, on itse niin rätti että hautautuu vain sohvalle töllöttämään sekalaisia sarjoja telkkarista.

Miehen sisko muuttaa kouvolaan. Tarkoittaa sitä että meiltä menee se viimeinenkin lapsenvahti, joka oli melkein aina käytettävissä kun sitä tarvitsi. Nyt viimeksi anopilla käydessäni kyselin hienovaraisesti milloin mummi jaksaisi ottaa lapsenlapset hoitoon (emmi on ollu laskujeni mukaan kaksi yötä viimeisen vuoden ja kohat viiden kuukauden aikana mummin luona hoidossa, ja nähtykkin on kahden käden sormilla laskettava määrä tuona aikana, vaikka asutaan samassa kaupungissa), vastus oli tympeähkö "no kattoo nyt sitten"...jepjep. Ja nyt kaikki vihaiset anopinpuolustajat, minä ymmärrän kyllä häntä, yhdeksän lasta on kehdosta ulos kasvanu (pienimmät nyt 10v), oma elämä alkanut ja vapaa aikaa olisi tuhlattavaksi asti (ei ole töissä, ei kuitenkaan eläkeikäinenkään vielä -lähellekkään).  Mutta kun minun äitini, joka asuu yli 400km päässä, on viettänyt viimeisen vuoden aikana enemmän aikaa lasten kanssa, herää minussa pieni huoli siitä, että lastenlasten ja mummin yhteys katkeaa. Tai siis emmihän ei mummiaan edes tunne.

Harmittaahan se, nyt kun miehen sisko muuttaa pois, emme enää saa edes niitä vapaatunteja ulkona käytäväksi tai ihan vain puoli tuntia kaupassa kahdestaan käymiseen. Siitä eteenpäin olemme täysin yksin. Ja joo, tiedetään että lapset pitää hoitaa itse, kun on ne kerta hankkinut, mutta käsittääkseni kahdekeskinen aika tekee hyvää paitsi itselle, myös parisuhteelle, ja hyvä parisuhde on käsittääkseni onnellisen kodin perusta. En minä nyt pelkää että meille tulee kauheita riitoja yms, mutta luulisin että aika eristyksissä tulemme olemaan mm. ystävistämme. Hyvin tässä on tähänkin asti kestetty, ei ole hoitajaa joka käänteessä tarvittu (n. kerta/kk-2kk), eli tuskin maailmanloppu koittaa. Hieman surullinen olen vain, paitsi että miehen sisko on maailman paras lapsenlikka, on hän minulle myös hyvä ystävä ja aivan loistava kummi pojalleni. Hirveän iloinen silti olen hänen ja miehensä puolesta, kaikkea hyvää heille jatkoon.


Heh, olen kova pyytelemään anteeksi mielipiteitäni ja sanomisiani. En vain tahdo että minut käsitetään väärin, sitäkin on tapahtunut joskus paljon. Jotenkin on vaikea kertoa näin virtuaalisesti miltä tuntuu, kun ei tässäkään jutussa lukija pysty kuulemaan sitä, että äänessäni olisi tätä kertoessani surumielinen, ei vihainen, sävy.

Ihanaa torstai-iltaa teille kaikille.